torstai 12. joulukuuta 2013

Voimistelia kakku

Voimistelia tytöt olivat toivoneet kakkuunsa voimistelia tai baletti teemaa. Maalasin kakkuun pastaväreillä tälläisen kuvan joka menee melkeinmpä kummasta aiheesta vaan. Kakun sisällä vadelmamousse.
 Lisäksi tein tähän tilaukseen isot kinkku ja lohivoileipäkakut.
 Reilu kuukausi sitten tein ensimmäiset ruiskuoriset riisipiirakat ja oli kyllä taas tosi hyviä. Ensi viikonloppuna työn alla suklaa tryffeleitä tallin pikkujouluihin.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Hevosen kuva kakku

Sain taas minulle mieluisan tehtävän kun naapuri tilasi tyttärensä juhliin kakkuja. Toiveena oli jälleen että täytekakussa olisi hevosmaalaus ja tälläisen varsa kakun sitten sain aikaiseksi. Välissä oli vadelmamousse ja vadelmahillo, kostutukseen käytin vanilialla maustettua sokerivettä.
 Tässä kuva vielä lähempää maalauksesta. Pohjana käytin valkeaa ja vihreää marsipaania jotka sekoitin huolimattomasti ja kaulitsin laataksi. Maalaamisessa käytin pastavärejä. Isot onnittelut vielä Ellalle.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Hiekkakakku

Huomasin juuri että kohta menee rikki 2000 sivujeni katselua. VAU! Sen kunniaksi siis tein aamulla kahville vanhaa kunnon Hiekkakakkua. Tämäkin on yksi niistä ihanista lapsuusmuistojeni leivonnaisista mitä rakas mummoni leipoi usein. Tässä siihen myös ohje.

HIEKKAKAKKU

200 G VOITA
2 DL   SOKERIA
2 TL   VANILJASOKERIA
3         MUNAA
2 DL  PERUNAJAUHOJA
2 DL  VEHNÄJAUHOJA
2 TL   LEIVINJAUHETTA
1         SITRUUNAN KUORI JA MEHU

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi.
Lisää yksitellen huoneenlämpöiset munat.
Sekoita joukkoon jauhot ja sitruunan mehu ja kuori. Halutessaan sitruunan voi jättää pois.
Laita taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 180 asteessa n 50 min.
Kuomoa kakku varovasti paiston jälkeen ja jätä vuoka päälle jäähdytyksen ajaksi.
Näin kakkusta ei haihdu kaikki kosteus jäähtyessä.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Angry Birds " Pommi kakku"

Vanhin poikani täytti 4 Vuotta ja toivoi syntymäpäivilleen Angry birdsien pommia kakun muodossa.
Tälläisen kakun siis tein jossa välissä oli mansikkamousse ja päällinen mustaa marsipaania.
Viikonloppuna olen menossa lasten kanssa Polvijärvelle vierailemaan Mummin ja Ukin luona ja tarkoitus olisi taikoa tuliaisiksi ruisleipää ja ihana suklaa kakku. Niistä siis kuvia seuraavan kerran.

maanantai 19. elokuuta 2013

Angry Birds kakkuja ja koristeita

Pitkästä aikaa päivityksiä. Kesä on ollut kiireinen ja en ole joutanut laittamaan tänne kuvia kakuista joita olen väsäillyt kuluneen vuoden aikana. Tässä näitä nyt sitten taas tulee muutamia. Ei tosin taida olla nyt edes kaikki mitä olen tehnyt viime aikoina, mutta ainakin taas jonkin verran.
 Nämä koristeet tein tähän 5O Vuotis kakkuun. Valitettavasti en muista enää mitä väliin tuli.
 Mieheni isän 60 vuotispäiville tein tälläisiä kinuskikerma kakkuja ja Reima on kova ajokoira mies joten hänen kakkuunsa maalasin ajokoiran.
 Yksi viikonloppu teki mieli herkkua ja joululta oli jäänyt kaappiin pandan minttutoffee suklaakonvehteja joten niistä tein tälläisiä suklaa muffareita.
 Poikamme täytti toukokuusa 2 vuotta ja hän tykkää keltaisesta vihaisesta linnusta ja toivoi sitä kakkuunsa. Äideille kakkuun tein keltaisen ruusun.
Kaverini poika täytti 6 vuotta ja toiveena oli angry birds kakku ja tälläisen sain aikaiseksi. Välissä luomu mansikoisa tehtyä hilloa ja kermaa. Onnea vielä Markukselle!

Siskolla oli Huhtikuussa synttärit niinkuin minullakin ja tein Tian synttäreille jo perinteeksi muodostuneen IHANAN SUKLAA KAKUN. Nam! Koristeena valkoisia kaulinta massasta tehtyjä ruusuja.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Toffeesuklaa muffinsi

 Pitkästä aikaa päätin laittaa tänne päivitystä. Ollaan perheen kanssa oltu hiihtolaomalla ja esikoiseni toivoi kovasti muffinseja. Aikani mökkimme ruokakaappeja kaiveltuani löysin sieltä jouluna pukilta saatuja mintun makuisia toffeesuklaa konvehteja. Päätin käyttää niitä muffinseissa. Maku oli jopa isännänkin makuun.
Tässä vielä ohje näihin herkkuihin.

TOFFEESUKLAA MUFFINSIT

150 g Voita tai margariinia
1,5 dl  sokeria
2         munaa
3,5 dl  vehnäjauhoja
2 tl      leivinjauhetta
2,5 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl  maitoa
100 g  rouhittua toffee suklaata esim panda

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vaahtoon hyvin vatkaten.
Lisää neste ja jauhot sekä lopuksi rouhittu toffeesuklaa. Paista 225 asteessa
n. 12-15 min.