maanantai 19. elokuuta 2013

Angry Birds kakkuja ja koristeita

Pitkästä aikaa päivityksiä. Kesä on ollut kiireinen ja en ole joutanut laittamaan tänne kuvia kakuista joita olen väsäillyt kuluneen vuoden aikana. Tässä näitä nyt sitten taas tulee muutamia. Ei tosin taida olla nyt edes kaikki mitä olen tehnyt viime aikoina, mutta ainakin taas jonkin verran.
 Nämä koristeet tein tähän 5O Vuotis kakkuun. Valitettavasti en muista enää mitä väliin tuli.
 Mieheni isän 60 vuotispäiville tein tälläisiä kinuskikerma kakkuja ja Reima on kova ajokoira mies joten hänen kakkuunsa maalasin ajokoiran.
 Yksi viikonloppu teki mieli herkkua ja joululta oli jäänyt kaappiin pandan minttutoffee suklaakonvehteja joten niistä tein tälläisiä suklaa muffareita.
 Poikamme täytti toukokuusa 2 vuotta ja hän tykkää keltaisesta vihaisesta linnusta ja toivoi sitä kakkuunsa. Äideille kakkuun tein keltaisen ruusun.
Kaverini poika täytti 6 vuotta ja toiveena oli angry birds kakku ja tälläisen sain aikaiseksi. Välissä luomu mansikoisa tehtyä hilloa ja kermaa. Onnea vielä Markukselle!

Siskolla oli Huhtikuussa synttärit niinkuin minullakin ja tein Tian synttäreille jo perinteeksi muodostuneen IHANAN SUKLAA KAKUN. Nam! Koristeena valkoisia kaulinta massasta tehtyjä ruusuja.